Metehe Oy ja Plannja Oy Ab ovat yhdistyneet 31.12.2015

Metehe Oy ja Plannja Oy Ab ovat yhdistyneet 31.12.2015

Metehe Oy osti helmikuun 2015 alussa SSAB:lta Suomessa toimivan Plannja Oy Ab:n Euroopan komission annettua suostumuksensa kaupan toteuttamiseksi. Plannja Oy Ab:n myynti oli osa niitä ehtoja, joita Euroopan komissio asetti edellytykseksi Rautaruukin ja SSAB:n yhdistymiselle.

Yritysrakenteen yksinkertaistamiseen sekä yrityskaupan sopimuksellisiin rajoituksiin perustuen tytäryhtiö Plannja Oy Ab on sulautunut 31.12.2015 emoyhtiöön, jolloin Plannja Oy Ab:n y-tunnus 0366312-5 on lakannut ja Plannja- toiminimi poistunut käytöstä. Sulautumisessa muodostunut yhtiö jatkaa toimintaansa Metehe Oy:n nimellä ja y-tunnuksella 0784088-9. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Janne Strömberg ja hallituksen puheenjohtajana Seppo Jääskeläinen.

Metehe Oy on merkittävä, TATA:n raaka-aineilla toimiva, vaihtoehto suomalaisessa pinnoitetun ohutlevyn markkinakentässä. Metehe Oy:n varasto on yksi suurimpia pinnoitettujen teräs-ohutlevyjen asiakasjakeluvarastoja Suomessa. Joutsenossa sijaitseva perheyritys valmistaa pinnoitetusta teräsohutlevystä katto- ja seinäprofiileja, julkisivujärjestelmiä sekä näiden oheistuotteita. Oman julkisivu- ja profiilituotannon lisäksi yritys toimittaa raaka-ainetta teräsohutlevyä käyttävälle teollisuudelle erilaisina keloina, nauhoina ja arkkeina.

Jatkamme tuotantoa Joutsenon molemmissa yksiköissä, jotka yhdessä pystyvät tarjoamaan asiakkaillemme entistä laajemman tuotevalikoiman, jatkossa kokonaan Metehe-brändin alla. Myynti- ja varastopalvelumme säilyvät Keravan, Tampereen, Oulun ja Seinäjoen toimi-pisteiden osalta ennallaan, joissa tutut myyjät palvelevat teitä jatkossakin. Joutsenossa asiakaspalvelumme sijaitsee keskitetysti osoitteessa Voimakaari 17, 54100 Joutseno.

Sulautumisen myötä henkilöstömme puhelinnumerot säilyvät ennallaan, mutta kaikkien sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@metehe.fi ja kotisivumme ovat osoitteessa www.metehe.fi. Haluamme korostaa, että tavoitteemme on ylläpitää arvokasta liikesuhdettamme ja toimivaa yhteistyötämme jatkossakin. Lisätietoja sulautumiseen ja tuotevalikoimaan liittyen saatte tutuilta yhteyshenkilöiltänne sekä asiakaspalvelustamme, puh. 0207 639 640.

Yhteistyöterveisin
Janne Strömberg
Toimitusjohtaja
Metehe Oy

Intro: 
Metehe Oy osti helmikuun 2015 alussa SSAB:lta Suomessa toimivan Plannja Oy Ab:n Euroopan komission annettua suostumuksensa kaupan toteuttamiseksi.

Lisää artikkeleita...