Palkittua osaamista

Palkittua osaamista

Metehe Oy on saanut vuonna 2005 Etelä-Karjalan Yrittäjien maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon. Yrityksen kehittämä ja patentoima Concertto-julkisivujärjestelmä on ollut pohjana yrityksen saavuttaessa kunniamaininnan tasavallan presidentin valtakunnallisessa InnoSuomi 2005 - kilpailussa. Metehe Oy palkittiin samassa kilpailussa Etelä-Karjalan maakunnallisen sarjan ensimmäisellä palkinnolla.

Concertto-julkisivujärjestelmä on myös palkittu kunniamaininnalla Plootu Fennica - vuoden ohutlevytuote 2006 -kilpailussa sekä kultaisella mitalilla Puolassa 2010 järjestetyillä kansainvälisillä BUDMA 2010-rakennusmessuilla.

 

MENESTYJÄ 2014

menestyja_merkki_2013_lev_170px

Kauppalehti Oy:n tutkimus- ja analyysiyksikön, Balance Consultingin, menestyjäluokituksessa Metehe Oy on taloudellisen suorituskykynsä perusteella luokiteltu menestyjäyritykseksi.

Menestyjä-sertifikaatin saaneen yrityksen ominaisuuksia ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius.Tunnuslukuvertailujen perusteella yritys on sijoittunut sekä kaikkien suomalaisten yritysten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon.

Metehe Oy on luokiteltu menestyjäyritykseksi myös vuosina 2011–2013

 

SUOMEN VAHVIMMAT -sertifikaatti

Suomen Vahvimmat

Suomen Vahvimmat –sertifikaatti on todiste yrityksen luottokelpoisuudesta, luotettavuudesta ja erinomaisesta maksukyvystä ja kertoo, että yhteistyö sertifioidun yrityksen kanssa on kestävällä pohjalla. Suomen Vahvimmat –sertifikaattiin oikeutettuja ovat Asiakastiedon 7-portaisen Rating Alfan kahteen ylimpään luottoluokkaan kuuluvat yritykset, joita on noin 12 % suomalaisyrityksistä. Vaatimukset näihin luokkiin pääsemiselle ovat yrityksen erinomaiset taloudelliset tunnusluvut, yrityksen positiiviset taustatiedot ja maksukäyttäytyminen.

 

JC-VIENTITYKKI 2011

vientitykki_pieni

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n alueen B JC-Vientitykki 2011 -palkinto myönnettiin Metehe Oy:lle Mäntsälässä 19.11.2011. Vientitykki-palkintoa on jaettu vuodesta 1984. Sen tavoitteena on kiinnittää huomiota viennin merkitykseen yritystoiminnan tehostamisessa. Aluksi kilpailu toteutettiin Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnissa. Vuonna 2010 kilpailu laajeni Nuorkauppakamareiden alueuudistuksen yhteydessä kattamaan myös Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan maakuntien alueet.

Palkintoraadin perustelut: Metehe Oy on vahva ja hyvin menestynyt pk-yritys, joka työllistää paikallisesti. Yrityksellä on pitkälle kehitetyt innovatiiviset tuotteet, joita yritys on itse lähtenyt rohkeasti viemään Euroopan markkinoille. Suomalainen rakentamisosaaminen sekä katto- ja julkisivutuotteet ovat saaneet paljon näkyvyyttä jo vuosien ajan.

KULTAINEN MITALI PIZ 2010

gold medal

Vientimarkkinoilla tunnustusta on tullut Puolassa, jossa Concertto-järjestelmä palkittiin vuonna 2010 kultaisella mitalilla Poznanissa järjestetyillä kansainvälisillä BUDMA 2010-rakennusmessuilla parhaana messuilla esiteltynä uutuustuotteena.

 

 

 

PLOOTU FENNICA 2006

plootufennica

Plootu Fennica on ohutlevytuotteiden suunnittelukilpailu, jossa kilpailutöitä arvostellaan sen mukaan, kuinka tuotteessa tai tuotteen osassa on käytetty ohutlevyä hyödyksi innovatiivisuuden, rakenteen, valmistustekniikan ja/tai muotoilun kannalta.

Kunniamaininnan perustelut: MTH Concertto –julkisivujärjestelmä tarjoaa uuden ja innovatiivisen valmistusmenetelmän uudisrakennus- ja saneerauskohteiden julkisivuihin, mikä laajentaa moninaisia käyttömahdollisuuksia. Materiaalin tehokas käyttö sekä loppuasennuksen nopeus luovat tuotteelle kilpailuetua vaihtoehtoisiin ratkaisuihin nähden.

INNOSUOMI 2005

innosuomi

Joka vuosi järjestettävän tasavallan presidentin INNOSUOMI-kilpailun tavoitteena on edistää uusien keksintöjen tuotteistamista ja kaupallistamista, kannustaa uuteen yritystoimintaan ja palkita innovatiivisesta yrittäjyydestä.

Kunniamaininnan perustelut: Joutsenolaisen Metehe Oy:n kehittämä julkisivujärjestelmä on uusi ajatus toteuttaa julkisivurakenteita ohutlevymateriaalista. Kokonaisina levyinä asennettavat julkisivuelementit nopeuttavat työtä ja julkisivuun ei tule kuvioiden reunoihin saumoja, jotka heikentäisivät julkisivurakenteen tiiveyttä. MTH Concertto -tuotteen ja valmistusmenetelmän kehittäminen on hyvä esimerkki pk-yrityksen tavoitteellisesta tuotekehitystyöstä.